Historiamme juontaa juurensa jo vuoteen 1969, jolloin Eero Auvinen aloitti rakennusurakointitoiminnan Keski-Suomen alueella. Pasi Auvinen jatkoi isänsä jalanjäljillä perustaen oman yrityksensä vuonna 1998. Pasin veli Ville Auvinen aloitti oman yritystoimintansa toiminimellä vuonna 2006. Osakeyhtiöksi toiminta muuttui vuonna 2008. Vuonna 2011 Eero, Pasi ja Ville Auvinen yhdistivät toimintansa ja Rakennus Auvinen Oy sai nykyisen muotonsa. Vuonna 2015 Ville ja Pasi myivät osan yrityksestä Pekka Lakosalmelle. Eero on eläkkeellä, mutta edelleen auttamassa poikia päivittäin.
Tytäryhtiö LVI Auvinen Oy on perustettu 2015. Työnjohto ja asentajat ovat LVI-alan ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet saneerauskohteisiin. Miika Latvakoski toimii yhtiön toimitusjohtajana ja on myös yhtiön osakas.
Kesäkuussa 2017 Pasi Auvinen myi koko omistuksensa Pekka Lakosalmen yritykselle sekä Rakennus Auvinen Oy:lle. Rakennus Auvinen Oy:n omistavat Ville Auvinen (51%) ja Pekka Lakosalmi (49%).
Elokuussa 2018 perustettiin Rakennus Auvinen Oy tytäryhtiö A Sukitus Oy. Yritys keskittyy viemäreiden sisäpuolisiin korjauksiin rakenteita purkamatta, sukittamalla. Yhtiön toimitusjohtajana ja osakkaana aloitti samalla päivämäärällä Miikka Niiranen. Miikalla on 10 vuoden kokemus viemäreiden sisäpuolisista saneerauksista.
www.a-sukitus.fi
Vuonna 2019 uudet tuulet puhalsivat jälleen – uusi tytäryhtiö A Sähköistys Oy aloitti toimintansa keväällä. Toimitusjohtajana ja osakkaana on Harri Suominen, jolla on alan kokemusta lähes 20 vuotta. Syksyllä toimintansa aloitti myös A Purku Oy. Toimitusjohtaja toimii Juho Hyyryläinen, jolla myöskin noin 20 vuoden kokemus alalta.